party prep

Kymmenen päivää synttärijuhliin ja valmistelut hyvällä mallilla.

Viime vuonna Montyn ykköset olivat vain pari viikkoa pojan kotiuduttua pitkältä sairaalapätkältä (Montylla on sydänvika). Pienellä varoitusajalla lähetimme kutsun aivan kaikille uskoen että neljän päivän viikonloppu, Royal Wedding ja bank holiday, olisi karisnut listaa. Ei, talo pullisteli saumoistaan. Ykkössynttäreistä jäi todella hetkinen mielikuva ja vannoimme että ensi vuonna tehdään kaikki toisin: varaamme juhlatilan muualta, karsimme numeroita ja otamme ulkopuolisen vastamaan tarjoilusta.

Tilanne nyt: olemme kutsuneet päälle 20+ ihmistä garden partyyn kotonamme. Meillä ei ole ulkopuolista pitopalvelua ja viime vuonna suosituksi huomattu grillitarjoilu tulee jälleen sään salliessa ohjelmaan. Täysin samalla kaavalla kuin viime vuonna, siis. Puutarhajuhlat omassa kodissa ovat vain niin ihanat järjestää. Ehkä osaamme tänä vuonna kuitenkin delegoida juomavastuun, leikityksen ja grillivastuun muille perheenjäsenille.

Aurinkoista säätä toivoen!

Cupcake toppers. These are decorating the sandwich platters.

Bubbles are always a winner. For cooling grown up bubbles a large metal bucket is on the shopping list.

Sugar cookies. The recipe said approx. 20 cookies... I managed to make well over a hundred.

Artist at work.

Ten days to Monty’s birthday party!

Last year, Monty’s first birthday was just a couple of weeks after he was discharged after a long stint at the hospital (Monty has got a heart condition). With short notice we invited absolutely everyone thinking with a four-day weekend, Royal Wedding and bank holiday double whammy, nobody would be around that weekend.  That turned out not to be the case and on the day pour house and tiny garden bulged at the seams. After a hectic afternoon we swore next year it’s going to be different: we’ll book a venue, hire outside catering and trim numbers.

Lessons learned? No, we have invited over 20 + people to a garden party at our home. No outside catering, barbeque weather permitting. Exactly the same formula as last year. I just love the idea of throwing a party at our home to all our friends and their kiddies. Maybe this year, however, we know how to delegate: grandparents can help with kids, my brother will be in change of the drinks and my Husband is under strict orders not to touch the barbecue.

Just hoping we’ll get the same lovely weather that we’ve had end of April over the last few years!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s